DIY


KOTITALOUSVÄHENNYS JA ARVONLISÄVEROTON KOTIPALVELU


Tiesitkö, että 40 euroa tunnilta maksavan kevätsiivouksen voi saada 19,35 euron tuntihinnalla?

Kyllä se on mahdollista.


Mikäli käytettävissä on sosiaalihuoltona tapahtuva palvelujen myynti ja käytät kotitalousvähennystäsi.

Arvonlisäveroton kotipalvelu


Arvonlisäverolain (1501/1993) 37 §:n mukaan arvonlisäveroa ei suoriteta sosiaalihuoltona tapahtuvasta palvelujen tai tavaroiden myynnistä.

Kyseistä verotonta myyntiä on toiminta, jonka tarkoituksena on huolehtia lasten ja nuorten huollosta, lasten päivähoidosta, vanhustenhuollosta, kehitysvammaisten huollosta, muista vammaisten palveluista ja tukitoimista, päihdehuollosta sekä muusta tällaisesta toiminnasta.

Verottomia ovat esimerkiksi ateria-, siivous-, ruokaostos-, kylvetys-, kuljetus-, saattaja- ja lumenluontipalvelut.

Asiakkaan täytyy olla oikeutettu sosiaalihuoltona tapahtuvaan kotiapuun, mutta palvelun voi ostaa yksityiseltä yrittäjältä.

Arvonlisäveroton kotityöpalvelu edellyttää, että yrittäjä on tehnyt ilmoituksen kunnan sosiaalipalveluihin ja kirjoittanut yritykselleen omavalvontasuunnitelman.

Tällaisen palvelun tuottajan voit löytää googlettamalla esim. Arvonlisäveroton kotityöpalvelu + palveluun oikeutetun kotikunta.

Esimerkiksi Tampereen palveluntuottajat löytyvät täältä.

Kotityöpalvelun voi tuottaa verotta, jos palvelun saaja on oikeutettu sosiaalihuoltona tapahtuvaan kotityöpalveluun.

Sillä kuka laskun maksaa, ei ole vaikutusta verottomuuteen, kunhan laskusta ilmenee, kenelle palvelu on tuotettu.

Kotitalousvähennys

Kotitalousvähennyksen verotukseen saa tavanomaisesta kotitalous-, hoiva- tai hoitotyöstä sekä verovelvollisen asunnon ja vapaa-ajan asunnon kunnossapito- ja perusparannustyöstä.

Vähennyksen voi saada myös työstä, joka on tehty verovelvollisen ja hänen puolisonsa tai edesmenneen puolison vanhempien, ottovanhempien, kasvattivanhempien tai näiden suoraan ylenevässä polvessa olevien sukulaisten tai edellä mainittujen henkilöiden puolisoiden käyttämässä asunnossa tai vapaa-ajan asunnossa.

Käytännössä voi siis saada ostettua arvonlisäverottoman palvelun, vaikkapa siivouksen, lahjaksi omille vanhemmilleen ja lahjan kulun voi vähentää kotitalousvähennyksenä!

Vähennys on henkilökohtainen ja sen enimmäismäärä on tänä vuonna 2400 euroa.

Omavastuu vähennyksessä on 100 euroa. Vähennys tehdään suoraan maksettavasta verosta.
Vähentää saa 40 % palvelusta aiheutuneesta laskusta (myös alvin osalta).

Palveluntuottajan on kuitenkin kuuluttava ennakkoperintörekisteriin, jonka asian voi tarkistaa osoitteesta www.ytj.fi

Vähennyksen voi tehdä myös maksetusta palkasta (20 %), mutta palkanmaksuun ryhtyminen on niin vaivalloinen prosessi, että pelkän rahan säästön vuoksi siihen ei kannata ryhtyä.

4H Yrittäjät

Yksi erinomainen tapa saada edullista kotiapua sekä samalla tukea nuoria, on 4H Yrityksen käyttäminen palvelujen tuottajana.

Heidän tuntilaskutuksensa liikkuu yleisesti 10-20 euron välissä.

4H-yrittäjä on 13-28 vuotias ja hänen yrityksensä myynti on enintään 7000 € vuodessa.

4H-yrittäjä tekee kirjallisen sopimuksen ja suunnitelman yrityksestään sekä toimintakertomuksen ja talousraportin yrityksensä toiminnasta 4H-yhdistykselle.

Esimerkiksi Tampereen 4H-Yrittäjät löytyvät täältä.

Nuoret tekevät töitä yleensä kesätöiden vaihtoehtona ja he eivät yleensä voi hakeutua ennakkoperintärekisteriin opintotukiin liittyvien seikkojen vuoksi.

Kuitin heiltä saa ja veronsa maksavat, mutta kotitalousvähennystä ei pääsääntöisesti voi heidän kohdallaan käyttää.

Jos käyttämäsi yritys tai yrittäjä ei ole ennakkoperintärekisterissä ja maksamasi korvaus työn osuudesta on enintään 1 500 euroa vuodessa, sinun ei tarvitse toimittaa ennakonpidätystä eikä antaa veroilmoitusta työnantajasuorituksista tai vuosi-ilmoitusta.

Ajansäästöä ja helpotusta arkeen


Tämän artikkelin teemana oli ajan säästäminen ja arjen helpottaminen mahdollisimman edullisin kustannuksin.

Tuliko mieleesi mitään valikoimaamme kuuluvaa asiakirjaa, joka tukisi näitä pyrkimyksiä?

Valtakirjan avulla saat asiasi hoidettua poistumatta kotoa. Säästät aikaa, vaivaa ja matkakustannukset!

Valtakirjalla maksimoit ajansäästön kustannustehokkuuden!

 

Tee valtakirja !

0 - 2,70 € (sis.alv)

 

Hoida lakiasiasi kotisohvalta DIY Lakipalvelussa


Aikaa säästät myös valtavasti siinä, jos hoidat lakiasiasi palvelussamme. DIY Lakipalvelussa on kattava tarjonta lakiapua suoraan kotiisi, eikä Sinun tarvitse lähteä mihinkään. Tee-se-itse-palvelun asiakirjoissa säästät helposti yli 75 % kustannuksissa ja henkilökohtaiset VIP-palvelutkin ovat etänä noin 30 % edullisimpia kuin lähipalveluna.

 

 Tutustu palveluumme!

 

>>  Nyt kaikki testamentit ja edunvalvontavaltakirja 49 € (norm. 72 €)

 
 

Perinteistä lakipalvelua Tampereella

Lakipalveluja Tampereella ja sen lähialueilla tarjoaa Lakitoimisto Tiina Tikka Oy yli neljännesvuosisadan kokemuksella. Myös etätoimeksiannot. Varaa aika netissä!