DIY

Avioehtosopimus ja avio-oikeus

 

Kesä on häiden aikaa. Vaikka ajatus saattaa tuntua tuoreelle avioparille kaukaiselta, on usein hyvä idea harkita avioehtosopimuksen tekemistä. 

Yleinen harhaluulo tuntuu olevan, että vaihtoehdot ovat joko täysi avio-oikeus tai täysin poissulkeva avioehto. Näin ei kuitenkaan ole. 

Tiesitkö, että avioehdon voi myös määritellä koskemaan esimerkiksi tiettyjä omaisuuden osia?

Mitä avio-oikeudella tarkoitetaan?

Oletuksena on, että avioparilla on oikeus saada puolet puolisoiden yhteenlasketusta netto-omaisuudesta avioliiton purkautuessa avioeron tai toisen puolison kuoleman seurauksena. Tällöin varakkaampi puoliso joutuu maksamaan toiselle puolisolle tasinkoa. 

Avioehtoa on hyvä ajatella varsinkin tilanteessa, jossa puolisoiden varallisuusero on suuri. 

Avioehtosopimus

Avioehtosopimuksen avulla voidaan asettaa rajoituksia avio-oikeuteen. Sopimuksen voi tehdä joko ennen avioliiton solmimista tai sen jälkeen. Rekisteröinnin maistraattiin voi kuitenkin suorittaa vasta avioitumisen jälkeen. 

Yleisin avioehtosopimuksen muoto on ehdollinen avioehto, jossa avio-oikeus suljetaan kokonaan pois. Tällöin ositusta ei suoriteta lainkaan. 

Vaihtoehtona on kuitenkin tehdä osittainen avioehtosopimus. 

Kuolemaa koskeva avio-oikeus

Puolisoiden niin halutessa voidaan rajoittaa avio-oikeus koskemaan vain kuolemantapausta. Tällöin puolisot säilyttävät omat omaisuutensa eron sattuessa, mutta ositus tapahtuu normaalisti toisen puolison kuollessa. 

Erityisen hyvä kyseinen menettely on lapsettomien pariskuntien kohdalla. Ilman erillistä testamenttia leski perii lapsettoman aviopuolisonsa kokonaan. Jos parilla ei ole avioehtoa kuolemaa koskien, leski saa avio-oikeuden perusteella saadun omaisuuden verovapaasti. 

Avio-oikeus toiselle puolisolle tai osaan omaisuudesta

Eräänä vaihtoehtona on tehdä toispuoleinen avioehtosopimus. Tässä tapauksessa vain toisella puolisolla on avio-oikeus. 

Avioehdon voi myös rajata tiettyyn omaisuuden osaan. Tämä voi olla hyvä vaihtoehto esimerkiksi tilanteessa, jossa toisella puolisolla on suvussa kulkeva kesäpaikka. Tällöin voidaan rajata mökki ulos avio-oikeudesta, mutta määrätä omaisuudet tasattavaksi muilta osin.

Vanhaa avioehtosopimusta muutetaan tekemällä uusi

Mikäli vanha avioehtosopimus vaatii päivitystä modernimpaan muotoon tai mielessä pyörii perintösuunnittelu tai vanhuuden turvaan liittyvät asiat, saavutetaan halutut muutokset uudella avioehtosopimuksella, joka on rekisteröitävä maistraattiin sen voimaan saattamiseksi. 

Vihille ennen sopimuksen tekoa - ehtiihän sen myöhemmin...

Jos miettii avioehtosopimuksen tekemistä, on järkevää tehdä se ennen vihkimistä, eikä jättää sitä "paremmalle ajalle".  Usein hyvästä tarkoituksesta huolimatta asia unohtuu elämän pyörityksessä ja unohduksen tajuaa vasta avioeroa tehdessä. Silloin avioehtosopimuksen tekeminen ei ole enää ehkä hyvä vaihtoehto sen toisen mielestä.

Tee itse avioehtosopimus

Sovelluksellamme teet helposti pätevän avioehtosopimuksen sekä siihen liityvän rekisteröintihakemuksen. Asiakirjojen toimituksen yhteydessä saat vielä tarkemmat ohjeet allekirjoitukseen sekä rekisteröintiin.

Sovellus tarkistaa, että kaikki tarpeelliset tiedot ovat dokumenteissasi. Et siis käytännössä voi tehdä vääriä asiakirjoja, muuten kuin syöttämällä virheellisiä tietoja (esim. väärä nimi tai henkilötunnus)

Kysymysmerkkikuvakkeita klikkaamalla saat ohjeita ja mallilausekkeita. Jos joku kohta kuitenkin mietityttää, voit aina kysyä neuvoa chatin kautta. Mikäli palveluneuvoja on paikalla, saat vastauksen välittömästi. Muussa tapauksessa kysymyksesi ohjautuu sähköpostiin ja saat vastauksesi viiveellä. Muista aina laittaa sähköpostiosoite.

Voit lähettää linkin sähköpostiisi, mikäli et kerralla ehdi saamaan asiakirjaasi valmiiksi.

 

Aloita laatiminen tästä!

Suomi - Englanti tästä!

 

Pikalinkit kiireisille:

Täydellisesti avio-oikeuden poissulkeva Avioehtosopimus Fast link to Agreement totally excluding matrimonial rights